keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Hevoseton on huoleton

Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen postaukseni jälkeen. Oltiin Inkun kanssa kesäkuun viimeinen viikko ja heinäkuu "lomalla" sillä tallilla, missä itse aloitin ratsastuksen lapsena, ja missä siskoni poni asuu. Itse olin kesäkuun lopulla töissä Ypäjällä Finnderbyssä reilu vajaa viikon, jona aikana siskoni huolehti Inkusta. Olin taas koulutuomarin sihteerinä, kuten joka vuosi opiskeluaikoinanikin. Sihteerinä on kiva olla, kun pääsee katsomaan ratoja ja kuulemaan tuomarin kommentit. Siinä voi itse samalla harjoittaa tietämystänsä ja silmäänsä arvioimalla ratsastusta itse, ja katsomalla sattuisiko oma arvosana yhtään samoille linjoille tuomarin arvosanan kanssa. Olin itse lähinnä Finnderbyn PM-mestaruuksien luokissa hommissa, ja oli mahtava nähdä eri maiden ratsukoita. Varsinkin Tanskan ryhmässä oli aivan upeita hevosia ja hyviä ratsastajiakin!


Kesä meni siis aikalailla eestaas ajellessa. Kotoani on reilu 50 kilometriä tallille jossa Inkku oli, joten viikon sisällä kertyi helposti lähemmäs tuhat kilometriä lisää auton mittariin. Otettiin kesä aika iisisti, humputeltiin ilman satulaa ja käytiin uimassa yms. Ihan jo senkin takia että nuori hevonen tarvitsee lomailua, ja myös siksi, että Inkun liikkuminen oli muuttunut jotenkin oudon haluttomaksi. Aiemminkinhan se oli aina tahmea alussa, mutta nyt se tahmeus oli muuttunut ihan erilaiseksi. Laukannostot vaikeutui ja vaikeutui, samoin tamman vasen takajalka teki outoa töksähtävää liikettä silloin tällöin ravissa, vaikka muuten liike oli täysin puhdasta. Tuota töksähdystäkään ei nähnyt helposti ulospäin, vaan se tuntui selästä käsin. Inkullahan oli aina ollut kintereissä vähän nestettä, mutta sen jälkeen, kun sitä toinen hevonen oli hokkikengällä tänä kesänä potkaissut otj reiteen, rupesin katsomaan jalkoja tarkemmin. Erityisesti vasemmassa kintereessä oli nestettä, joka kyllä väheni hieman liikutuksessa. Oliko vika kintereissä, takapolvessa, selässä...? Tammalta oli irronnut kenkäkin juuri sinä päivänä, kun sen siirsin paikasta toiseen. Sen oli kengittänyt eri ihminen kuin muilla kerroilla, joten rupesin miettimään kengityksenkin mahdollisuutta epämääräisyyteen. Tuttu kengittäjä ilmoittikin tamman kengitystä aloittaessaan, että laittaisi tammalle ennemmin nelosen kengät, kuin kolmosen, jotka sillä oli ennen olleet jalassa. Kävin ostamassa nelosen kengät, ja paljon paremminhan ne sen kavioihin istuikin kuin kokoa pienemmät. Noh, sitten seurailtiin...


Kun tamma oli saanut uudet kengät jalkaansa, kokeilin muutamana päivänä vähän ravailla sillä kentällä, ja kyllähän se liikkui vähän paremmin, eikä töksäytellyt takajalkaansa niin paljoa kuin aikaisemmin. Oliko syy sittenkin pitkässä kaviossa ja totuttua pehmeämmässä kentässä? Annoin tamman joka tapauksessa olla kevyemmällä vielä heinäkuun loppuun, ja sitten siirryttiinkin takaisin "vanhalle" tallille, koska en löytänyt siihen mennessä parempaakaan paikkaa. Siellä jatkoin seurailua, kylmäsin jalkoja edelleen joka päivä ja lisäsin liikutusta vähitellen. Tämän paikan kenttä on kovempi, jopa vähän liian kova omasta mielestäni, ja siinä Inkku ei kylläkään töksäytellyt jalkaansa, mutta ei se siltikään ihan yhtä hyvin liikkunut kuin ennen. Varsinkin laukassa sen huomasi, kun tamman laukka oli ennen niin pyöreää ja hyvää, ja nyt se vain veti korvat luimuun, jäkitti kaulansa ja selkänsä, eikä edennyt. Satulahan sillä ei missään vaiheessa ole ollut sopiva, vaan se on liian leveä ja kaareva, ja jopa romaanin kanssa se nousee vähän takaa. Oliko syyllinen kuitenkin loppujen lopuksi epäsopiva satula? Ihmettelen kuitenkin, että Inkku kesään asti on sillä satulalla liikkunut tosi hyvin. Lihastahan sille oli tullut selkään ja lapakuopat täyttynyt, eli satulan olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla entistäkin sopivampi leveydeltään? Joku siinä kuitenkin edelleen oli, joka ei mielestäni ollut ihan normaalia Inkkua. Se oli edelleen ihan normaali itsensä muuten, iloinen ja ystävällinen, tuli tarhassa vastaan höristen.


Löysin meille uuden tallipaikankin ihanan oloiselta pikkutallilta läheltä erästä ratsastuskoulua, jonka maneesia ja kenttää olisi saanut käyttää, ja jossa olisi varmasti ollut valmennuksia ja kisoja. Tarkoitus olisi ollut muuttaa sinne muutaman viikon päästä, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että en halua hajottaa päätäni huolehtimalla hevosesta ja asioista joihin en voi vaikuttaa, ja yrittämällä kituuttaa työttömänä hevosen kanssa vähällä rahalla. Hevosen omistajalle olin ilmoittanut satulan epäsopivuudesta useampaan otteeseen, samoin kertonut epäileväni hevosessa olevan jotain häikkää, mutta mitään ei sitten tapahtunut. Tuntui, että klinikkareissut ja muut olisivat sittenkin olleet minun vastuullani, vaikka olin jo heti alussa selvästi sanonut, että minulla ei ole sellaisiin varaa. Minun ei alun alkaenkaan ollut tarkoitus ottaa hevosta ylläpitoon, koska tiesin ettei minulla ole varaa muuhun kuin tosi edulliseen tallipaikkaan, ja sellaisenkin löytääkseni saisin tehdä tosi paljon töitä. Varsinkin elokuun alun olin ihan sekaisin, ei mennyt päivää ilman että olisin itkenyt stressiä ja ahdistusta kaikesta. Olin päättänyt sitkeästi pitää hevosen itselläni, vaikka mieli koputti takaraivoon, että tässä ei ole mitään järkeä. Niinpä puolessa välissä elokuuta päätin ilmoittaa hevosen omistajalle, etten voi pitää hevosta enää, jos hän voisi hakea sen pois kuun vaihteessa... Siinäkin kävi lopulta niin ikävästi, että erään pitämäni ratsastustunnin jälkeen katsoin Inkun jalkoja, ja vasenta takapolvea, jossa näytti olevan vähän nestettä. Kello oli silloin lähemmäs iltayhdeksää, enkä tietenkään muistanut laittaa omistajalle saman tien viestiä, vaan ilmoitin hänelle asiasta seuraavana aamuna, kun kävin tallilla. No, omistaja ilmoitti hakevansa hevosen samana päivänä pois. Vaikka hajosin täydellisesti, oli asia tavallaan myös helpotus. Olisin tietenkin halunnut pitää hevosen kuun loppuun asti edes maastokävelyratsuna, mutta nyt kävi näin.


Olen siis nyt ollut hevoseton jo muutaman viikon ajan, vaikka ei hevoshommat siihen loppuneetkaan. Kaiken kaikkiaan minulle jäi vähän ikävä maku suuhun koko hommasta. Hevosta rakastin yli kaiken, se oli niin hyvä ja niin laadukas, sen kanssa olisi voinut päästä mihin tahansa. Kuitenkin loppujen lopuksi koulutin vain jollekin tuntemattomalle hevosen aivan ilmaiseksi, ja kulutin siihen omaa motivaatiotani ja rahojani enemmän kuin olisi pitänyt. Mutta kai tässä elämässä pitää tehdä asioita oppiakseen, ja tästä nyt opin sen, että hyväntekeväisyyttä ei kannata tehdä, vaikka kuinka hevosesta pitäisi. En tietenkään halua hevosen omistajaa syyttää, miksipä ei hyödyntää tilaisuutta jos sellainen eteen sattuu.

Eikä se ollut sen hevosen tilanne pelkästään, joka mieltäni ja motivaatiotani söi, vaan myös talliympäristö. Mutta siitä joku toinen kerta...

© Suvi Nieminen / http://www.suvin.net
Tosiaan, heinäkuun ajan ratsutin myös erästä lämminveristä ravihevosta, jonka eräs tuttuni on ostanut ratsukäyttöön, ja hän itse oli murtanut jalkansa hevoselta pudotessaan. Sen kanssa jouduin aloittamaan ihan alusta, se ei osannut enää ravatakaan ratsastaja selässä, vaan peitsasi tai laukkasi. Sitä ratsastin elokuun puoleenväliin asti päivittäin, kunnes tyttö sai luvan taas ratsastaa, ja nyt olen käynyt pitämässä hänelle hevosellaan tunteja kahdesti viikossa, sekä käyn välillä itsekin ruunan selässä. Viime viikolla aloitin ratsuttamaan myös toista 8-vuotiasta suokkiruunaa, joka sekin on vasta lopettanut raviuransa. Käyn tekemässä sen kanssa kahdesti viikossa vähän sileällä juttuja, ja varmaan tulevaisuudessa valmennuksiin ja jonkinmoisiin kisoihinkin mennään. Näistäkin voisin kirjoittaa ihan oman postauksensa joskus, nyt olen suoltanut asioita jo ihan tarpeeksi ulos tältä päivältä, joten tämä riittänee.


Hevoseton kuittaa.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Postaushaaste: Jatka lausetta


Nyt kun edellisestä postauksesta on ollut taas hetki aikaa, ja tällä hetkellä motivaatio ei riitä kovinkaan usein tietokoneen avaamiseen, ajattelin tehdä Jalustin.netin uusimman postaushaasteen, jossa jatketaan ennalta valikoituja lauseita. Siispä enempää selittelemättä, mennään itse asiaan.


Lempi askellajini mahtaa olla ravi, ja vielä tarkemmin harjoitusravi. Tosin laukkaaminen maastossa on myös parasta... :D

Lähestyessäni estettä ajattelen usein askelia liikaa, ja siitä johtuen sotken koko lähestymisen.

Tässä voitte lukea ilmeestäni tämän yliajattelun... "Yks, kaks... Kolme askelta? Ehkä neljä? Kolme ja puoli..?"

Tallilla pelkään sitä mitä kaikkialla muuallakin, hämähäkkejä. Varsinkin sillä tallilla missä Inkku on kevään ollut, koska siellä on aina lavuaarissa ihan jäätävän isoja hämähäkkejä.

Hevosmaailmassa en ymmärrä sitä, että tosi usein asioita tehdään hevosten kustannuksella. Esim. perustetaan talli ilman tietoa ja taitoa, ja siitä kärsivät ensimmäisenä hevoset...

Unelmieni hevonen olisi toimiva kaikissa lajeissa, mahtavat liikkeet, hyppäisi hyvin, ja menisi maastoesteitä mielellään. Ja sijaitsisi tietysti myös aivan mahtavalla tallilla, joka olisi lähellä itseäni, eikä maksaisi itselleni mitään... Realistista.

En pidä hevosista, jotka eivät tervettä päivää näe. Kyllä minä niistäkin hevosista pidän, mutta lähinnä en pidä niiden elämästä. Jotkut ihmiset vain väkisin haluavat pitää rikkinäisetkin hevoset kipeinä itsellään, koska niistä on tullut niin tärkeitä. Eli pidän siis kaikista hevosista, mutten ihmisistä.

Hevosenhoitaja on varsin kätevä toveri esim. kilpailuissa.

Jos taivaalta tulee vettä kaatamalla, ja minulla on tunti kentällä, riippuen lämpötilasta, jos on lämmin, menen ratsastamaan, jos on kylmä, taidan antaa hevoselle vapaapäivän. Paitsi tietysti jos omistaisin sadetta pitävän ratsastusloimen. Ikävä se meille molemmille on yrittää tehdä töitä niin huonolla ilmalla.

Siskoni poniruuna "Otto" viime joulukuussa. Huomatkaa jouluinen sää...

Vahvuuksiini ratsastajana kuuluvat muun muassa se, etten anna hevillä periksi, ja vaadin itseltäni tosi paljon. Samalla se on myös heikkous, koska olen joskus (lue: usein) liian ankara itselleni. Ja hevosellekin, varsinkin kun on laadukas ja toimiva nuori hevonen, sitä joskus unohtaa että sitä on tosiaan ratsastettu vasta reilu puoli vuotta.

Jos olen yksin tallilla, kun sähköt menevät, niin toivon että hevonen on tullut jo hoidettua, että voin asap häipyä tallilta puhelimen taskulampun valossa. Jos ei, niin toivon että puhelimessa on tarpeeksi akkua, jotta ehdin joko etsiä taskulampun jostain, tai hoitaa hevosen loppuun sen valossa. En siis pelkää pimeää yhtään, varsinkaan kun olen yksin...

Ratsastusleirit ovat itselleni melko vieras käsite. Leiriavustajana ja apuvalmentajana olen ollut, mutten koskaan itse leirillä leiriläisenä.

Leikkituntien idea on ottaa rennommin välillä, ja samalla opetella hallitsemaan hevonen erilaisissa tilanteissa ja silti muistamaan mikä on hevosten kanssa turvallista.

Maastoilu on parhaimmillaan silloin, kun hevonenkin siitä selvästi nauttii, on hyvä ilma eikä liikaa ötököitä. Yksin tai kaverin kanssa vuodenajasta riippumatta. Rento käyntihömppäily tai vähän vauhdikkaampi reissu.

Aina, kun putoan pomppaan useimmiten samantien takaisin jaloilleni, tarvittaessa metsästän hevosen kiinni, ja kiipeän takaisin selkään.

Joskus voi käydä näinkin. Vuosi 2011, ratsuna jo edesmennyt sh-r. Turon Jehu.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kesäkodissa

Juhannukset on vietetty, ja edellisen postauksen jälkeen on elelty aika normaalia elämää. Tuntilaisia on käynyt silloin tällöin, ja on nautiskeltu hyvistä keleistä. Inkkua potkaisi laitumella toinen, vanha tamma hokkikengällä, joten viimeiset viikot Inkku sai olla ylhäisessä yksinäisyydessään omalla pikku laitumellaan, joka ei näyttänyt haittaavan sitä yhtään. Tamma on ihanasti pyöristynyt jopa vähän liikaa laitumella ollessaan, mutta mieluummin näin päin kuin se mitä se oli talvella. Noiden potkujen jälkeen Inkun kintereet on hieman turvotelleet, ja oikeassa reidessä oleva vanha vamma viime kesäisestä potkusta on myös kerännyt nestettä. Positiivista kuitenkin on se, ettei tamma onnu tai reagoi millään tapaa niihin. Olen urakalla kylmäillyt sen jalkoja ja seuraillut, mitä ne sanovat liikutuksesta tai vapaista. Liikutuksen jälkeen jalat ovat onneksi paljon paremmat. Jospa osasyy olisi tämä lämpökin, koska viileämmillä ilmoilla Inkun jalatkin ovat paremmat.


Eilen vihdoin muutimme tamman kanssa viideksi viikkoa "kotitallilleni". Toki asun itse toisella paikkakunnalla, ja rahaa menee enemmän bensaan ja tallipaikkaan, mutta luulisin sen olevan sen arvoista. Tämän reissun jälkeen varmaan palaamme ainakin hetkeksi takaisin tuolle tallille missä Inkku on talvenkin yli ollut, mutta jos löydämme toisen paikan jostain lähistöltä, muutamme kyllä. Mutta ei siitä sen enempää nyt.

Lastauksessa Inkku oli aika järkevä, se toki jumitti ja tuijotti trailerin yläluukkua, mutta sitten kun itse työnsin takaa ja kuski hieman antoi vetoapua, tamma käveli koppiin nätisti. Ja matkustikin hyvin, oli vain irvistellyt kameralle matkan aikana jänniä hajuja. Paikan päällä tamma oli ihmeissään uudesta paikasta ja hevosista ja kaikesta, mutta tarhassa se ravasi kierroksen tai pari, piehtaroi ja rupesi syömään. Toki se vielä hirnui perääni aina kun menin ohi, mutta uskoisin sen sopeutuvan nopeasti. Kävin näyttämässä sille myös siskoni ponin ja tallin suokkiruunan, ja yllättävän nätisti ne haistelivat toisiaan. Inkku oli kyllä ihan orin näköinen - se tuntui kasvaneen kymmenen senttiä, ja laittaessaan kaulansa niin kaarelle, ei sitä olisi voinut uskoa tammaksi. Mutta ei vinkumisia, ei huitomisia, ei mitään. Haistelut vain, ja sitten Inkku halusi jatkaa matkaansa. :D


Paljon ihailua Inge tallin pihassa saikin. Ensinnäkin kuski halusi ottaa todisteeksi kuvan, miten isoa hevosta on kuljettanut (vaikka Inkku onkin vain vähän päälle 160 cm). Hän myös sanoi sen olevan tosi orimainen tamma, varmaan juurikin kaulansa ja rungon mallinsa takia. Onhan se aika hieno. Sitten eräs nainen kävi ihailemassa sitä kahdesti, kun talutin tamman ohi, ja oli kuulemma käynyt katsomassa tammaa vielä laitumella sen jälkeen kun itse lähdin jo kotiin.

Taitavasti Inkku ajoitti myöskin etukenkänsä irroittamisen. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä se oli saanut sen irti, vaikka lauantaina ei ollut merkkiäkään siitä, että kenkä olisi irtoamassa. Käytiin vielä poikaystäväni kanssa etsimässä sitä vanhalta laitumelta, mutta ei... Ei sieltä pusikosta mitään löydä ilman jotain metallinpaljastinta. Liekö tuo kengän heittäminen ollut mielenosoitusta sille, että minä en täältä muuten mihinkään lähde. Noh, tallinpitäjän tytär on kengittäjä ja lupasi laittaa Inkulle kengän jalkaan tämän päivän aikana.


Itse lähden huomenna ajelemaan kohti Ypäjää, tai tarkemmin Saloa(?), jossa kaverini asuu, jonka luona majoitun Finnderbyn ajan. Olen siis derbyssä töissä koulutuomarin sihteerinä. Vanha ratsastuksenopettajani hevosopistolta pyysi minua sinne töihin jo talvella, joten ajattelin että miksipä ei. Pääsee samalla moikkaamaan hevosiakin. Siellä reissussa olen sunnuntaihin astin, ja sinä aikana siskoni hoitaa ja liikuttaa Inkun. Nyt ajatukseni ovat kuitenkin niin sekaisin, että taitaa olla parempi lopettaa tämä sekameteli tähän. Meinaa välillä vähän unohtua tämä blogin kirjoittaminen, varsinkin kun harvemmin tulee avattua tietokonetta... Tämänkin postauksen kirjoitin puhelimella. Jatketaan siis todennäköisesti Ypäjä-reissuni jälkeen!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Postaushaaste: 10 sanaa, 10 kuvaa


Ajattelin tehdä Jalustin.netin postaushaasteen, jossa kymmenelle sanalle on tarkoitus löytää sopivat kymmenen kuvaa. Tässä oma vastaukseni haasteeseen. (Edit: josta nyt näin kolme päivää myöhemmin tajuan, että tein sen päivän liian myöhään. 12.6. piti olla... Noh, pitkät on piuhat.)

AURINGONNOUSU - koska en löytänyt kuvaa auringonnoususta, tässä teille auringonlasku parhaasta kuvakulmasta mitä maailmasta löytyy.


SANATTOMUUS

KULTAINEN - maailman kultaisin hevonen, Magia, vaikka sijoitus olikin vain hopeaa, ja vaikka itselläni onkin noin myrtsi ilme. ;)

YSTÄVYYS

MENETYS

ODOTUS - en malttaisi odottaa, miten hieno tästä tyypistä joskus vielä tulee.

RAUHA - tämä jättiläinen oli itse rauhallisuus. Paitsi ravilisäysten tai laukanvaihtojen jälkeen... :')

ELÄMÄ - koko elämä on yhtä opettelua ja yrittämistä ymmärtää.

ONNI

ILO - taas se maailman kultaisin Magia, joka oli - ja todennäköisesti on edelleen - iloisimmillaan kun sai mennä kovaa ja korkealta. :D

torstai 2. kesäkuuta 2016

Hellettä piisaa

Kesän tulon myötä Inkku on ruvennut näyttämään jo hurjasti paremmalta. Se saa maistella vihreää tarhassaankin, ja karvanvaihto rupeaa olemaan ohi, joten tamma voi käyttää energiansa pyöristymiseen ja lihasten hankkimiseen. Ärsyttää, etten tajunnut ottaa kunnollisia rakennekuvia talvella, kun Inkku oli laihimmillaan. Se oli kuitenkin tosi kuiva, piikkisualla harjatessa sen kylkiluut vain kolisi harjaa vasten. Samoin lavat ja lonkkaluut törrötti ulkonevina ilman lihaa niiden ympärillä. Madotuksen jälkeen tamma on kerännyt itseensä massaa, ja varsinkin nyt, kun karva rupeaa pikkuhiljaa olemaan kesäasetuksillaan, Inkku alkaa näyttää jopa vähän aikuiselta hevoselta. Toki se on edelleen lihakseton, koska vasta pari viikkoa sitten se yhtäkkiä keksi tuon yllättävän massankeruunsa, joten vasta pari viikkoa olemme ehtineet tehdä kunnolla töitä lihasten hankkimiseksi. Mutta nyt kun sen kanssa uskaltaa ruveta tekemään töitä, se tulee muutaman kuukauden päästä näyttämään varmasti aika hienolta!


Itselläni oli pieni vamma polvessa, haavan muodossa, ja sen vuoksi en ole paljoa itse kunnolla Inkulla ratsastanut muuten kuin maastossa tai ilman satulaa. Satulan polvituki varsinkin harjoitusravia istuessa hankasi haavan joka kerta auki, joten ajattelin että on fiksumpaa parannella se kerralla kunnolla, jotta pääsen vielä joskus ratsastamaankin. Nyt se rupeaa olemaan parempaan päin, ja torstaina ja perjantaina ratsastinkin Inkun ihan kunnolla. Maanantaina ja keskiviikkona sillä kävi tuntiratsastajat, ja tiistaina itse vai irtojuoksutin sen, ja teetin vähän temppuja. Torstaina se siis ihan ymmärrettävästi oli vähän sählä, ja laukassa varsinkin paineli vain menemään. Mutta perjantaina se oli ihan uskomattoman hyvä! Kuunteli istuntaa, nosti laukat rauhallisesti, ja antoi pidätteet läpi laukassakin. Perjantain ratsastus nostikin taas hieman motivaatiotani tähän touhuun. Pitäisi vaan muistaa aina itse ratsastaa oikeasti, niin usein se hevonenkin toimii silloin paremmin.


Viikonloppuna meillä oli molempina päivinä tuntiratsastajat, koska nyt kun Inkun on tarkoitus siirtyä ihan kunnolla minulle ylläpitoon, pitäisi jostain saada vähän rahaakin. Ja hurjan hienosti se toisella ratsastajalla tekikin kaikkensa, vaikka ratsastaja on pitkän tauon jälkeen taas aloittanut ratsastuksen. Tehtiin etuosakäännöksiä ja pohkeenväistöä, ja Inkku oli niiiiin viisas ja kiltti ja taitava, etten voi uskoakaan. Sille on kuitenkin vielä tosi vaikeita nimenomaan väistöt, kun taas avotaivutus ja takaosakäännös sujuu jo helposti. Silti se keskittyi niin kovasti ja teki kaiken oikein, vaikka ratsastajakaan ei aivan täydellisiä apuja vielä osannut antaa. Ai että olen ylpeä hevosesta, tuntilaisesta ja vähän itsestänikin!

Tällä viikolla tehtävänä on ollut hankkia tammalle suitset, kuolaimet, romaani, satulavyö ja omat harjat. Kaiken muun olenkin jo saanut käsiini, paitsi satulavyön, joka on tosin jo matkalla. Harjoja pitäisi vielä hankkia, ja jokin hökötys jossa niitä voisin säilyttää. Mutta hyvältä alkaa näyttää. Sain muuten tällä viikolla jankutettua myös poikaystäväni Inkun selkään! >:) Vihdoin ja viimein. Ottivat molemmat aika lunkisti, Inkku varsinkin. Valitettavasti en taida kuitenkaan ainakaan vielä saada orjaa tallille mukaan... Aivopesu jatkukoon.

Kaunis Inkku uusine suitsineen.
Tuosta vapaasta ja ekstrakauroista johtuen Inkku oli tänään hieman vahva ja virtaisa. Testasin ekaa kertaa uusia suitsia selästä käsin, joten sekin saattoi vähän sekoittaa ainakin omaa pakkaani. Ohjat oli tosi paksut ja raskaat kumiset, joten pitänee etsiä jostain jotkut vähän paremmin pieneen käteen sopivat. Mutta joka tapauksessa, Inkku oli lähdössä lentoon jo ennen ensimmäisiä laukannostoja, joka on melko harvinaista. Sitten päästelimmekin kenttää ympäri tukka suorana, enkä lopulta saanut sitä kun vain jotenkuten melkein ok:sti avuille, kun oli pakko lopettaa helteen takia. En tahtonut aiheuttaa hölmölle hevoselle lämpöhalvausta juoksuttamalla sitä paahteessa niin pitkään että se rauhoittuu, koska siinä olisi mennyt varmasti aika kauan. En siis ollut tämänpäiväiseen kovinkaan tyytyväinen, mutta loppuun sain kuitenkin hevosen vähän kuuntelemaan ravissa ilman, että se juoksi alta pois.
Hellettä on piisannut, välillä ollaan otettu lunkisti...
Huomenna meillä on vuorossa taas tuntiratsastaja, toivotaan siis ettei tamma ole aivan yhtä pirteä huomenna kuin tänään. Viikonloppuna olisi tiedossa pidempiä maastoreissuja porukalla, täällä järjestetään pienoinen hevostapahtuma taannoisen facebook-päivityksen kunniaksi, jossa kauhisteltiin hevosia liikenteessä. Se jää siis nähtäväksi pääsenkö sinne asti, lauantaina olisi nimittäin parin kaverini tuparit, ja sunnuntaiaamuna pitäisi hevosen selässä olla jo aikaisin aamusta, jos meinaan ehtiä mukaan... :D Mutta kuulemisiin!

Edit: tosiaan, jatkoin tätä tekstiä noin viikko myöhemmin siitä kun aloitin, ja tällä hetkellähän Inkku on jo laitumella.